Veden suodatus  

Luonnossa vesi imeytyy pohjakerroksien läpi ja puhdistuu näin ensin mekaanisesti. Vesien pieneliöt hajottavat epäpuhtaudet ravinteiksi. Akvaariossa suodatus on jaettu kolmeen eri vaiheeseen:

  • Mekaanisessa alkusuodatuksessa suuret ja kiinteät hiukkaset kuten ruoantähteet kerätään mekaanisesti joko biokuituihin, vaahtomuovipatruunaan tai suodatinvanuun, jotta ne eivät tukkisi biologista suodatusta.
  • Biologisessa vedensuodatuksessa suodatinmateriaalissa elävät hajottajabakteerit pilkkovat ruoantähteitä, kalojen ja kasvien jätöksiä ja puhdistavat akvaarion vettä.
  • Mekaanisen loppusuodatuksen jälkeen suodattimesta tulee puhdasta vettä akvaarioon.

Sera on tehnyt suodatuksen saralla paljon omaa tutkimusta ja tuotekehittelyä. Tämän seurauksena Seran suodattimissa on patentoitua tekniikkaa, joita ei kilpailijoiden tuotteista löydä. Akvaarion koko ja eliöiden määrä vaikuttavat tarvittavan suodattimen kokoon ja suodatuskykyyn. Tuotteiden tarkemmat tekniset yksityiskohdat löydät Seran sivuilta (englanniksi).

Ulkosuodatin tuottaa kristallinkirkasta, biologisesti puhdasta tasalaatuista vettä. Kun suodatin varustetaan ainutlaatuisella Sera Siporax suodatinaineella ja Sera Filter Biostartilla, suodattimen biologinen toiminta alkaa välittömästi käynnistämisen jälkeen.

Tämän lisäksi Sera Fil Bioactive + UV ulkosuodatin vähentää levänkasvua ja taudinaiheuttajia. UV-C lamppu sijaitsee suodattimen sisällä siten että hyödylliset suodattajabakteerit ovat suojassa UV-valolta ja se tuhoaa ainoastaan vedessä vapaasti uivat taudinaiheuttajat.

Veden desinfiointi UV-valolla toimii ilman kemikaaleja. Sera Fil Bioactive ulkosuodattimet ovat helppoja käynnistää ja puhdistaa. Niiden energiantarve on alhainen, käyntiääni hiljainen ja käyttöikä pitkä. Karkeat ainekset kerääntyvät korkealaatuisiin Sera-suodatinmattoihin mekaanisessa esisuodatusvaiheessa. Seuraavassa mikrobiologisessa vaiheessa mikro-organismit hajottavat ammoniumin, nitriitin ja nitraattisaasteet. Ainoastaan täydellinen mekaanisen ja biologisen suodatuksen tasapaino takaa pysyvästi kirkkaan veden ilman suuria hoitotoimenpiteitä. Kaikki koot sisältävät Sera Siporax - suodatinmateriaalin ja Sera Filter Biostart -aineen.

  • Sera Fil Bioactive 130 + UV: akvaarion koko enintään 130 l, veden virtausteho 300 l/h, teho 11 W, suodatinmateriaalikorien määrä: 2, ylkomitat: 223 × 304 × 223 mm
  • Sera Fil Bioactive 250 + UV: akvaarion koko enintään 250 l, veden virtausteho 750 l/h, teho 32 W, suodatinmateriaalikorien määrä: 2, ylkomitat: 290 × 387 × 290 mm
  • Sera Fil Bioactive 400 + UV: akvaarion koko enintään 400 l, veden virtausteho 1100 l/h, teho 36 W, suodatinmateriaalikorien määrä: 2, ylkomitat: 290 × 503 × 290 mm

Kaikissa suodattimissa on 5 W UV-C-ultraviolettilamppu. Kaikista suodattimista on myös mallit joissa ei ole UV-C-lamppua.